Sähköavusteiset kaupunkipyörät tulevat pian koekäyttöön Lahdessa

Sähköavusteiset kaupunkipyörät tulevat pian koekäyttöön Lahdessa – kympin kausimaksulla saa testiajoja pitkälle syksyyn

Lahtelaiset pääsevät ottamaan tuntumaa Mankeliksi nimettyihin kaupunkipyöriin tapahtumassa lauantaina. Varsinaiseen koekäyttöön ensimmäiset pyörät tulevat syyskuun alusta.

Lahden pyöräilyviikon avajaistapahtumassa pääsee koeajamaan uusia Mankeli-kaupunkipyöriä lauantaina 28. elokuuta. Avajaistapahtuma järjestetään Ranta-Kartanon raitilla vanhan linja-autoaseman vieressä.

Tapahtumassa voi ajaa sähköavusteisilla Mankeleilla maksutta rajatulla alueella ja tarvittaessa saa apua myös Mankelien älypuhelinsovelluksen käyttöön. Pyörän käyttö edellyttää sovelluksen lataamista ja rekisteröitymistä.

– Rekisteröitymisen alaikäraja on 15 vuotta. Sitten ladataan kausimaksu, joka on pilottikaudella kymmenen euroa. Sillä voi polkea rajattomasti alle puolen tunnin matkoja. Jos samaa pyörää käyttää yli puoli tuntia, jokaiselta alkavalta puolituntiselta tulee lisämaksua, kertoo Lahden kaupungin projektipäällikkö Anna Huttunen.

Kokeilukausi alkaa 1. syyskuuta ja päättyy 31. lokakuuta.

Lahteen haluttiin nimenomaan sähköavusteisia kaupunkipyöriä, jotka ovat Huttusen mukaan muutenkin yleistymässä.

– Lahtihan on tunnetusti tosi mäkinen kaupunki ja ajattelimme, että sähköavusteisuudella taklataan hieman sitä. Saamme varmaan yhä useamman hyppäämään pyörän selkään, koska onhan sillä todella kevyt polkea. Sopii nuoresta vanhempaankin väkeen, eikä tule hiki pyöräillessä, Huttunen sanoo.

Mankeleita hankitaan tarvittaessa lisää

Kaupunkipyörien koekäyttöaikana käytössä on kaikkiaan 250 Mankelia.

– Sillä lähdetään liikkeelle. Jos seuraavien vuosien aikana käyttö kasvaa niin suureksi, että tarvitaan lisää pyöriä, niin sitten niitä otetaan lisää. Se on lahtelaisista kiinni, kuinka käy, toteaa Anna Huttunen.

Ranta-Kartanon avajaistilaisuudessa on myös huoltopisteitä oman pyörän kunnostamista varten. Kaupunkipyörien lisäksi tilaisuudessa voi tutustua kaupungin lainattavaan laatikkopyörään.

Lahdessa järjestetään pyöräilyviikon aikana runsaasti erilaisia pyöräilyaiheisia tapahtumia. Esimerkiksi Pyörällä töihin -päivänä 31. elokuuta on tarjolla pientä aamupalaa työpyöräilijöille Loviisanpässin puiston vieressä.


Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 28.8.–5.9.2021.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.